Aina sukattaa

Kummityttö sai jo yhdet sukat, joten pitihän pikkuveljellekin tehdä. Kun vein ne sukat, niin minulla oli jo tekele valmiina, että voin sovittaa sitä pieneen isoon jalkaan, joka on niin helppo aliarvioida. Oli mokoma niin ihana, kun kyseli monta kertaa että milloin hän sitten omansa saa.

Isompaan sukkaan 40s, pienempään 36s.



Ja oli niin nopeat tehdä, että ihan vahingossa livahti toisetkin molemmille.




Iskä oli tokaissut ohimennen äidille, että minun tekemät sukat on kaikkein lämpimimmät. Varmisti tuolla kommentilla sukat itselleen pitkäksi aikaa. :)

Ihan tavalliset. Seiskaveikkaa, 52 silmukkaa ja puikot 3,25mm.




Ja sitten vielä... koivu.

Fufoillaan

Minäkin ajattelin fufoilla. Se voisi tehdä terää noille ufoille... Joita tosiaan oli aika paljon. Oli terapeuttista huomata, että monilla muilla on vähintään yhtä paljon! En ottanut lukuun niitä töitä, jotka ovat muutamaa puikollista vaille valmiita ja ihan viimeaikaisia.

Tavoitteita en itselleni aseta. Pakko noista on jonkun valmistua fufoilun aikana. En usko paljon erehtyväni, jos lupaan aloittaa myös uusia töitä fufoilun aikana...

Osallistun ensimmäistä kertaa yhteistempaukseen, tuntuu varsin kivalta. Nyt on joku syy saattaa iso kasa keskeneräisiä loppuun asti. Siitähän ne muotoutuu, silmukka silmukalta.

Sukkapamaus eli askel 3

Halusin tehdä vanhoille työkavereilleni sukat (tosin yksi heistä innostui kämmekkäistä). Nämä ovatkin olleet kesken vähän pitemmän aikaa... *viheltelee* Oli ihanaa tehdä nämä, sain kokeiltua monta uutta mallia ja lankaa!

Tässäpä näitä:

Nancy Bushin "Gentleman's fancy socks" -mallia mukaillen
(kuvista vakoiltuna)
Trekking
2,5mm puikot

Monkey
Trekking XXL
2,5mm puikot

Paraphernalia
Opal
2,5mm puikot

Aapeli
7 Veljestä
3,5mm puikot

Kertut
7 Veljestä
3,5mm puikot

Merletto-kämmekkäät
Schoppel Wolle
2,5mm puikot



Tavalliset sukkaset Stepistä, 64s.
puikot 2,5mm

Eräs näistä entisistä työkavereista meni valmistumaan opinnoistaan. On mielestäni niin hieno saavutus opiskella töiden ohessa, että halusin omalta osaltani palkita sinnikkyydestä. Huivin värit vähän arveluttivat, mutta tiesin että hän käyttää jonkun verran juuri tuollaista pinkkiä ja tummaa viininpunaista. Ensimmäiset kommentit sitten olivatkin, että "Ihan mun värit!" :)

Ruska (ehheh, yllättyykö kukaan enää?)
vironvilla
4,5mm puikot

Sitten kannustuspuhetta.
Muistatteko, kun kerroin sivumennen toimenpiteistä sähkönkulutuksen vähentämiseksi. (Koska meillä pyörii sähköllä jatkuvasti ilmastointi, lämminvesivaraaja ja lattialämmitys + muut vehkeet.) Tässä männäviikolla kuitenkin tuli sähköyhtiöltä postia. Odotettiin luonnollisesti innolla, koska tiedettiin että toukokuussa on eräpäivä 500e arviolaskulle. Olivat kuitenkin mitanneet kulutuksen. Ei paha! Kahdeksassa kuukaudessa oli mennyt alle 1800 kWh. Arviokulutus vuodelle oli 2500 kWh. Meillä on ollut 10000 kWh arvion mukaan laskutus... Pelättiin että riittääköhän se. :D Näin ollen me saadaan rahaa takaisin jo maksetuista laskuista, eikä puhettakaan että tartteis maksaa tuota jättimätkyä.

Toisin sanoen sähkönkulutuksen pienentäminen ei välttämättä ole kauhean iso homma eikä se välttämättä tunnu elellessä yhtään mitenkään. Suosittelen ja kannustan jokaista sähk... erittäin lämpimästi miettimään omaa kulutustaan, että voisiko jostain vähän tiputtaa. En tiedä paljonko meidän vähennystoimenpiteet on vaikuttaneet kWh-määräisesti, mutta varmasti edes vähän. Ja jos jokainen vähentää vähän, tekee se yhteensä paljon. :D Anteeksi kliseet, mutta nämä on minusta tosi tärkeitä juttuja.

-

Askeleet vapaaseen neulontaan

On outoa, että saan tehtyä neulomisesta (eli ihanasta harrastuksesta) inhottavan tavoitteellista. Tällä hetkellä oikein odotan milloin saan taas neuloa "vapaasti", eli että olen ohittanut jonon suunnitelluista ("nää on ihan pakko tehdä!!1!") tekeleistä. Toisaalta pitkä to do -jono on varmasti jokaiselle neulojalle tuttu ilmiö, mutta minä onnistun aina tekemään niistä PAKOLLISIA.

Laskin, että voin ottaa askelia siihen vapaaseen neulomiseen. Ei varmaankaan tarvitse sanoa, että sinnekin on jo hurjasti suunnitelmia, mutta ne sentään on sellaisia "ei kiireellisiä", ne on sellaisia normaaleja haaveita. Niistä aion nauttia. Nämä aion suorittaa, kun kerran on tullut luvattua. Itselleen - tai muille.

Tällä hetkellä puikoilla on niin mahdottomasti tavaraa, että oikein ärsyttää. Kaipaan sitä, että olisi vain yksi työ puikoilla. Tai kaksi...

Minulla on paha tapa joka kerta hoksata, että minähän voisin tehdä jotain synttärisankarille / valmistuneelle / ihan muuten vaan syntymättömyyspäivän yllätykseksi. Sitten eräpäivä yllättää ja tulee kauhia kiirus, ihan kuin lahjoja ei voisi ostaakin tai ihan kuin lahjoja aina edes tarvitsisi antaa. Muille tulee tehtyä tosi herkästi, koska:
- tää on niin sen väristä
- tää malli on niin sen näköinen
- se varmasti tykkäis
- ei tää lanka ehkä kuitenkaan oo mun väriä, mutta hei tämähän kävis...

Valmistuneista iso osa päätyykin muille kuin minulle. Lisäsin tunnisteet "mulle" ja "sulle", ihan vain jotta näen että tuleeko tässä itselle tehtyä mitään. Toisaalta ajattelen asian niin, että ei se ole minun vika, että ympärilläni on niin paljon ihania ihmisiä. Tykkään hirmuisesti yllättää tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin. Onneksi lähelläni on paljon ihmisiä, jotka osaavat arvostaa itse tehtyä (muutoin en todellakaan vaivautuisi). Onhan se hirmuisen palkitsevaa, kun tekeleitä kauheasti kehutaan, haluaa yllättää toistekin!

Sitä paitsi minähän hukkuisin neulomuksiin jos pitäisin kaikki itse. Minulla on aarrelaatikko, johon menee kaikki mitä en ota itselleni käyttöön. Vähän aikaa sitten puoliskon sisko kävi ja intouduin esittelemään laatikon sisältöä. Kälyn mukaan lähti lapaset, sukat ja hiiiiirrrmu iso turkoosista Kitten Mohairista neulottu Fifi-huivi. Tykkäsi! :) Ja minä myös, sain tekeleet niistä tykkäävälle ja laatikkoon lisää tilaa.

Onneksi ei taida olla kuin kolme askelta sinne "vapaaseen neulontaan".
Askel 3. Sukkia, sukkia, sukkia...
Askel 2. Ystävä.
Askel 1. Täti.

Sitten saa taas rauhassa tehdä ihan mitä lystää. Edes hetken.

Tässä vielä vähän "laittomuuksia". Teki mieli tehdä Jotain. Lankavarastoni (nyt on pakko sanoa että) valitettavasti on niin sukkalankapainoitteista, ettei löytynyt mitään virallista huivilankaa. Tempaisin sitten kaksi kerää 7V:tä ja 5mm puikot ja aloin neuloa Zetoria. Siitä tuli ihana! Se jäi veljen vaimolle (eli käly hänkin, kälyjä kaikki paikat täynnä), kun käytiin siellä viikonloppuna. Tuo väri ei ole neonvihreä, vaan sellainen "vaalea herne". (Pingottamista täytyy näemmä opetella...)




P.S. Ruska-täti Ruotsista tykkäsi huivistaan ihan mahdottomasti. Laittoi kortin jouluna, jossa kiitti ja ylisti. Myöhemmin vielä soitti, kiitti ja ylisti. :) Mitähän sitä hänelle seuraavaksi tekisi... ;)

Villi itä ja ihana arvontavoitto

Tuo hirvipaisti edellisessä postauksessa saattoi kuulostaa karulta, mutta sillä on taustansa. Syksyllä kun muutettiin tänne, niin yhtenä iltana tuo puolisko soitti, että hän teki just teeripaistia. Vähän aikaa kesti ennen kuin leikkasi että se on ajanut teeren yli. Parin päivän päästä soitti, että on tehnyt jänispaistia. Vitsailtiin, että kunhan nuo paistit pysyy tuossa kokoluokassa, niin ei mitään hätää. Kiitos muuten empaattisista kommenteista!
Nyt on autokin jo korjattu, hyvin onkin. Kyllä se kolari puoliskossa näkyy. Se nimittäin hidastaa selvästi joka kerta, kun ajaa sen kolaripaikan ohi. Ihan hyvä, että edes jossain määrin asiaa käsittelee, kun kolarin jälkeen oli niin reippaana ja pirteänä hoitelemassa asioita kuntoon.

Meillähän on täällä varsinainen avara luonto. Löytyy kotikarhua ja -sutta, samoin käärmeitä. Karhut ei pelota, koska sitähän sanotaan että karhu on nähnyt meistä kaikki, mutta vain harva karhun. Susikaan ei sinänsä pelota, tosin myönnän että kyllä sen kohtaamiseen varautuu (kun käydään sysipimeään aikaan lenkillä, niin naisen logiikalla olen varannut heitettävää mukaan, esimerkiksi kävelysauvat tai potkurin :o) , samoin taskut pullottaa koirannappuloista). Yllättävän nopeasti tähän villiin luontoon toisaalta tottui ja sen hyväksyi ja ennen kaikkea siitä nauttii hurjasti, mutta toisissa asioissa hyväksyminen ja pelkäämättä oleminen oli huomattavasti vaikeampaa. Kyllähän sen tietysti tiesi, että kun korpeen muuttaa, niin täällä on ihan toisella tavalla elukoita kuin keskellä kaupunkia ja minun puolesta saavat olla, minähän niiden seuduille tunkeudun. Käärmeet tosin mietityttää. Minä osaan kulkea kumppareissa kesälläkin, mutta koirille en voi kumppareita pukea. Syksyllä törmäsin kolmeen käärmeeseen, kahteen pihatiellä ja yhteen pihalla. Olivat varmaan jo niin jähmettymässä syksyllä, koska eivät auton tärinään reagoineet, kai muuten olisivat tiehensä luikertaneet? Se kyllä säikäytti, kun ajoin pihaan ja astuin ulos autosta, sitten vasta tajusin katsoa että mikä on jalan vieressä: käärmehän se.

Asiaan! Voitin arvonnassa lohdutuspalkinnon (wihhii!!!), ja voitto löytyi postilaatikosta jo melkein kaksi viikkoa sitten... Oli varsin mieleinen! Palkinto saapui olomuodoltaan kerinä, mutta saman päivän aikana kokivat muodonmuutoksen tiskiräteiksi. Paketissa oli lisäksi kivantuoksuista rentouttavaa saunahunajaa (isäntä on ihan innostunut käyttämään tuota!) ja varsin vallaton sikakortti. :) Kiitos Tiina!



Paketissa tuli beigeä ja tuollaista sinivihreää Bambua, keltainen on sitä vanhaa. Nyt olen tuhonnut varastoistani kaikki Bambut, eli yhteensä 250g uudet tulokkaat mukaanluettuina. Siitä määrästä syntyi seitsemän tiskirättiä. Pitää lähteä tonkimaan lankavarastoja, että löytyisikö sieltä mitään hyvää puuvillaista tuohon rättitarkoitukseen, ihan vaan vertailun vuoksi.

Beige on joutsen. Kun kysyin puoliskolta, että mikä tämä on, niin hetken tuumittuaan totesi täysin vakavissaan että sorsa (ilme vielä sellainen "miksi kyselet tyhmiä ja päivänselviä"). Taivas varjele, jos tuolla olisi enemmän intoa metsästykseen. Sitten on sammakko ja omppu.




Kun purin tämän kuvan koneelle, niin tuli mieleen että onko sitä tosissaan pakko ihan kaikki näyttää ja dokumentoida. (Tänään opittua: aamuaurinko näyttäis jättävän kovat varjot.) Ei tuo ole niin kovin merkittävä tekele. Malli on kukkarätti, mutta pitää olla tosi hyvä mielikuvitus, että siinä kukkia näkee. Onneksi en tosin näe mitään muutakaan, jotain härskiähän se olisi kuitenkin.

Sitten vielä sukat sille maailman ihanimmalle kummitytölle. Minä olen sitä mieltä, että me kaivataan kauheasti lisäkummilapsia. Kummius on maailman parasta! Saa poimia kermat päältä ja jotenkin näyttäisi siltä, että kummilapset myös luottaa tosi paljon. On ihan huippua jutella yhdessä mieltä askarruttavista asioista (en tosin suurimpaan osaan osaa vastata, mutta tiedonetsintä yhdessä on lähes yhtä hauskaa). Minulla on itselläni ihanat kummit ja näin ollen loistavat kummiroolimallit, olen edelleen jatkuvasti tekemisissä molempien kanssa.





Sukat on Seiskaveikan pelleraitaa, minusta nuo värit on ihanat. :o) Samoin the kummitytön mielestä. Puikot oli 3,25mm, silmukoita 40 (itselle muistiin).

Yritän kovasti, että seuraava postaus tulisi paljon pienemmällä tauolla. Se on tuo kuvaus...!

-

"Ajoin hirvikolarin. Tuulilasi ja konepelti paskana. Itellä ei hätää."

Puoliskoni teki eilen hirvipaistia. Luojan kiitos paistia tuli vain hirvestä, ei miehestäni.

Olen niin onnekas. Puoliskoni oli niin onnekas. Hänelle tuli vain naarmuja. Hirvi oli "vain" ylivuotinen vasa, ei täysikasvuinen. Se tuli vain puolikkaalle autolle, eikä yhtään keskemmälle. Jos se olisi tullut kymmenen senttiä keskemmälle, se olisi tullut suoraan sisään ja syliin. On iloinen pienistäkin asioista: onneksi autossa on heijastavat turvaliivit ja lamppuja. Onneksi paikalle osui metsästäjä. Metsästäjä oli tullut puoli tuntia ennen poliiseja, joilla olisi ollut ase hirven lopettamista varten. Hirvi ei joutunut tarpeettoman kauan kitumaan. En halua ajatella, mitä tuossa olisi voinut tapahtua. En yleensäkään voi nyt yhtään jossitella. Jos olisi käynyt niin ja näin, entä jos... Itkettää sen hirvenkin kohtalo, olisi edes kuollut heti eikä ynissyt siinä ja yrittänyt pystyyn ja jäänyt sitten lamaantuneena makaamaan ja hengittelemään rauhallisesti. Onneksi se metsästäjä kuitenkin oli osunut ihan heti paikalle. (Jos miehelleni olisi käynyt huonosti, ei varmaan hirvi paljon säälittäisi.)

Olin töissä. Huomasin viestin vasta kun vuoroni päättyi. Luin sen ja aloin heti vapista. Samalla sekunnilla hirmuinen järkytys, tuntui että sydän pysähtyi, mutta samalla huomaa että se oli pelkkä säikähdys ja kaikki on kunnossa, sydän saakin jatkaa sykkimistä omassa rinnassa. Itkin koko illan tai vähintään nieleskelin itkua puoliskon kainalossa, se alkoi heti kun näin auton eikä loppunut. Tuo mies vain merkitsee minulle niin paljon, etten osaa edes sanoa.

Koettakaa ajaa varovasti, vaikka varovaisuuskaan ei aina auta. Halatkaa lähimmäisiänne kovasti, muistakaa edes viestillä, kertokaa miten tärkeitä ovat teille. Minun tärkeysjärjestykseni muistui taas kirkkaampana mieleen, kuin se on ollut pitkään aikaan.

Tulee vieläkin pala kurkkuun, kun katselen noita kuvia.





-

Ulkovarustetta

Valkoinen ei oikein sytytä minua värinä, minusta se on jotenkin keskeneräistä. Minulla kuitenkin oli kaapissa kaksi kerää Novitan Mamboa, jotka ammoin olin ostanut salomoninsolmuhuiviin. Se malli oli Novitan jostain lehdestä (siitä jossa salomoninsolmut "esiteltiin"). Kotona tarkastelin lehteä ja huomasin, että kas kolme keräähän sellaiseen muhkeaan kokoon olis tarvinnut. Sen salomoninsolmuhuivin piti mennä äitille, ja taidanpa tarjota tätäkin. Tässä malli on siis helmineuletta 10mm puikoilla. Eka kerta kun Mamboon koskin, mutta mukavaa se oli neuloa. Saapa nähdä, miten Mambon käy.

Lisää valkoista:

Vauvan setti tuttaville, ihan peruslapaset ja -sukat ja -myssy. Myssyyn minulla on ohje paperilapulla, joka on kulkenut jo pari vuotta mukana, sukissa ja lapasissa molemmissa on 40 silmukkaa ja puikot taisi olla 2,75mm, lankana Wool.
... mutta ette usko mitä tein! Jo peräti toistamiseen!
No kiinnitin sen kiinnityshäspäkän, i-cordin, tuohon lippaan mikä jää vauvan otsalle (nehän tietenkin kiinnitetään sinne poskien sivuille). DOH! Parasta tietenkin se, että en viitsinyt vaivautua tarkistamaan kiinnitysnauhan lopullista sijaintia, vaikka ennenkin olen saman virheen tehnyt, ei muuta kuin kiireessä neula käteen. Kiire kyllä poistui heti kun huomasin tehneeni tuon virheen. :) Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja tein pois olkkarin pöydältä vetelehtimästä. Ihan ajoissa olen vaikka vähän viivästyikin toimitus, ei lapsi vielä kävele eikä ole rippikoulussakaan.

Meidän ihana Eikka muuten otti ylpeänä mallikehut vastaan. Ei kuulemma harkitse vielä kokopäivätoimiseksi malliksi ryhtymistä, mutta kuvakansion saattaa lähettää parille valtakunnan tärkeimmälle mallitoimistolle. Eikalla on valitettavasti vähän semmoset mallimitatkin... Siinä on oikeasti semmonen koira, että en ole toista samanlaista tapausta tavannut, enkä varmasti tule tapaamaankaan enää koskaan. Samassa paketissa on raudanlujat hermot (ei hätkähdä sitten ei yhtään mistään), hirmunen annos huumorintajua ja lempeyttä ja ihan mahoton määrä työmotivaatiota ja nöyryyttä. Tajuaa jo puolesta ajatuksestakin. Onneks tuo ei ihan täydellinen ole, olis lohduton olo silloin, koska se olisi silloin ihan liian hyvää ollakseen todellista.