maanantai 24. marraskuuta 2008

Oman elämänsä supermalli

Myssyn ja kaulaliinan setti matkasi maailman ihanimmalle kummitytölle synttärilahjaksi. Kävimme myös katsomassa hulvattoman Madagascar II:n.




Tälle mallille riittää kuvauspalkkioksi nakki. Nyt sai tosin nakin ja luun. Einari sai ensimmäistä kertaa eläissään vaatteita päällensä, ei ole tarvinnut tähän mennessä potkurin tai reen edessä juostessaan lisälämmitystä.



Mallit: ei vaadi kummoistakaan kekseliäisyyttä,
mutta sopivat oli tuoreelle seiskaveelle!
Lanka: Novita Teddy Puikot: 7mm



perjantai 14. marraskuuta 2008

BO

BO valmistui jo pitkän aikaa sitten. Sen oli tarkoitus lähteä samaan aikaan eräiden tiettyjen sukkien kanssa eteenpäin, mutta sukat ovat vielä toistaiseksi hengettömät.

Kiva malli, kuvassa ei valitettavasti näy miten ihanasti Pirtin kehräämön lanka vaihtaa värejään. Minulla oli tuota lankaa 80 gramman nöttönen ja mietin mitä siitä saisi. BO:sta tuli ihan kiva, pituutta noin 150cm. Puikot oli 5mm, seuraavaan käytän 6mm. Tämä on kyllä lempparilankaa! Herr Hisk It otti sitä näppeihinsä ja totesi että onpa kuohkeaa - ja niin se on!


lauantai 8. marraskuuta 2008

Ystävällisin terveisin mustelmanäppinen mörssäri.

Tekniset ongelmat ikään kuin jatkuvat...

Olen toisinaan ihmetellyt, miksi käteni haisevat metallilta. Se lemu on tosi ikävä eikä halua lähteä hyvällä pois. Eilen tulin tarkastelleeksi kouriani pitsi-Addeilla neulomisen jälken - käteni ovat aivan mustat ja haisevat metallilta (onneksi lanka oli tummaa). Vastaavia ongelmia Addien kanssa on näemmä esiintynyt toisaallakin. Puikkojen pinta ei minusta ole muuttunut miksikään, mutta kun vetäisee puikon sormien välistä, jää väli mustaksi (näyttää ihan mustelmalta :o) ). Voipi olla, että lähestyn Herr Heinrich Addia tämän johdosta. Huono juttu on se, että minulla on kahdet avaamattomat pitsi-Addit kaapissa odottamassa, päätin nimittäin heti, että siirryn Knit Pickseihin, jotka ovat aivan ihanat.

Valitettavasti voin todeta, että eikä siinä vielä kaikki. Knit Picksin pyöröpuikkojen puikko-osa irtosi pesästä liimauksineen. Puikko-osa ei ole lainkaan löystynyt kaapelista. Järjestys tosin oli toinen; ensin irtosi KP ja sitten hoksasin mustuttavat Addit. Mitä seuraavaksi? Todennäköisesti katkaisen kaikki sukkapuikkoni. :o) Toinen koneemme on huollossa hajonneen emolevyn takia (takuu umpeutui 1kk 2pv sitten), joten en saa laitettua kuvaa mustuneista sormista, lisään sen myöhemmin.




P.S. Parisataa grammaa huivia + iso ja pehmustettu kuori Ruotsiin tekee 3,85e, siinä missä esmes naapurille lähetetty 100g lankekerä Suomen sisäisessä tekee maksikirjeenä 4,25e. :o)


keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Ruskaa Ruotsiinkin

Nyt ei jutututa yhtään, mutta lyhyestä virsi kaunis. Tästä tuli aivan ihana ja se lähti Ruotsia kohti puoliskon sukulaistädin syntymättömyyspäivää juhlistamaan. Toivottavasti huivi ilahduttaa - ei olla nähty tätä tätiä pitkään aikaan ja se on harmi, sillä siinä on aivan loistopakkaus risat kasikymppiseksi. Juolahti mieleen tehdä jotakin yllärikivaa ihan muuten vain.




Malli: Ihanan Villapallon ihana Ruska-huivi
Lanka: virolainen liukuvärjätty
Puikot: 5mm Kulutus: n. 190g
Koko: n. 213cm x 102cm

Muuta: Lanka näytti loppumisen
merkkejä hyvin riitillisellä hetkellä,
joten vähän puljasin ja muokkasin
kuviota. Hyvä tuli ja lankaa jäi just
ja just vähän jäljellekin.


tiistai 4. marraskuuta 2008

Täsää!

Ei ne tekniset ongelmat mihinkään poistuneet, ohitin ne.

Kokeilin toisenväristä 7V Polkkaa
. Siinä missä se vihreä oli kuohkeaa ja paksua, niin tämä olisi kaivannut ohuempia puikkoja ja oli jotenkin nirisevämpää. Ei ollut sopivasti pienempiä puikkoja, joten annoin mennä vanhoilla. Käyttäjä kertoo: "Olen tyytyväinen!"





Lanka: 7V Polkka Puikot: 3,5mm
Kulutus: alle kerä Koko: 44
Muuta: Päättely ulkoistettu - Herr Hisk It päätteli ihan itse! :)



sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Teknisiä ongelmia.

Eli huono keli ja kökkölaskurit.

Minulla olisi näytettävää. Mutta valotilanne ulkona ei salli kuvia otettavan. Kuvaan taas, jahka ulkona on muunlainen ilma, kuin sadeilma.

Otin alas liekkilaskurin, koska puoliskoni sitä toivoi. Otin kuitenkin enemmän oman maun mukaisen laskurin tuohon sivulle. Ja nyt ne käyvät eri aikaa. Olkoot. Huvittavat minua.