keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Askel 1 melkein kokonaan


Ihania kommentteja! :} Kiitos jokaisesta.

Ollaan "kotiuduttu" (asutaan väliaikaisesti vielä toisaalla kuin oikeasti tulevassa kodissa, koska sinne tehdään kattoremonttia). Kaikki tavarat on vielä hukassa, enkä ole ehtinyt neuloa silmukkaakaan sitten töiden aloittamisen. Pääsin samaan kesätyöpaikkaan, jossa viime kesänäkin olin. Ihanaa! Loistavat työkaverit ja tuttu työ, johon vähän tulee lisäyksiä. Olen hurjan onnellinen, että pääsin a) töihin b) juuri tuonne. Asiakkaatkin on olleet tosi hyväntuulisia. Vielä on inhottavan paljon kouluhommia tehtävänä tässä sivussa. Vaivaavat vähän (paljon) päässä, mutta pitää alkaa työstää niitä pikkuhiljaa. Mutta miten ihmeessä illat voi sujahtaa niin nopeasti ohi?

Sitten neulomuksiin.

Tätini lähetti minulle viime kesänä käytetyn kannettavan synttärilahjaksi. Tästä oltiin vähän puhuttu, mutta tarkoitus oli että ostan koneen häneltä.
Hän on viluvarvas, joten tietenkin halusin lähettää hänelle kiitokseksi sukkia, mitäs muutakaan neuloja osaisi. Vaatimattomasti vuoden myöhässä, mutta tätiliini ymmärtää taatusti ja parempihan se on myöhään kuin ei milloinkaan.

Halusin kokeilla ensimmäistä kertaa puuvillaista sukkalankaa. Malli on se perinteinen, 60 silmukkaa (ajattelin että tämä varmaan venähtää). Lankana Onlinen puuvillainen sukkalanka, puikot 2,5mm. Tuota oli mukavaa neuloa, toivottavasti saan käyttökokemuksia, jotta tiedän tointaako tehdä toistekin.




Sitten tein Monkeyt aloe veraa sisältävästä Onlinen Wellness Colorista. Puikot 2,5mm.




Perussukat Sock4:sta. Aika mukava lanka.




3o1n -sukat Stepistä. Tämä on kyllä ihanaa! Olisi pitänyt aloittaa toinen sukka toisesta päästä kerää, että ei olisi olleet noin melkein samanlaiset. Minä siis teen tarkoituksella erilaiset.




Nämä Kertut aloitin aikanaan vähän välipalatyönä, mutta sitten jäivät. Nämä jää minulle.



Voi olla, että teen vielä pinkit Paraphernaliat tätiliinille. Hankin nimittäin uusia Paraphernalioita varten koon 2,25mm puikot. En olis koskaan uskonut sanovani, että tartten pienemmät puikot, kuin 2,5mm! (Enkä jokunen vuosi takaperin olisi varmaan uskonut käyttäväni edes 2,5mm puikkoja...)

Kaikki työt olivat pitkään kesken olleita ufoja. Joitakin vielä on jäljellä. Niiden suhteen en lupaa mitään, mutta katsotaan. Ajallaan teen valmiiksi kuitenkin. Hyppäsin kakkosaskeleen yli, mutta siinäpä ne loikoilee kuvassa nekin tekeleet.




P.S. Tunnetteko ketään tämän kevään ylioppilasta, joka pyrki yliopistoon ja haluaisi vastata muutamaan helppoon kysymykseen koskien erästä nettisivua? Olisin kauhean ilahtunut, jos tuntisitte / olette itse sellainen.

7 kommenttia:

MarjutJ kirjoitti...

Vau, oletpa tehnyt paljon ja kauniita sukkia!

MariL kirjoitti...

Ihania sukkia! :)

Scaritsa kirjoitti...

Teidän puutarhassa kasvaa paljon kauniita sukkia/kukkia :). Step -lankaisia kuolasin pisinpään. Ihana väri, ei ole tullut tuota väriä bongattua kaupasta.

kio kirjoitti...

hyvä sukkakavalkadi! mulle kävi ihan samalla tavalla puikkojen kanssa, olen vannonut vielä jonkun aikaa sitten että alle 3.0 en käytä. Ja mullekin äskeiset paraphernaliat oli ensimmäiset, missä käytin 2.25. Mutta alle sen en enää mene! ;)

KristiinaS kirjoitti...

Oletpas ollut ahkera ja saanut kauniita sukkia aikaiseksi. Kyllä tätiliinin nyt passaa sipsutella.

Villanne kirjoitti...

Kauniita sukkia olet ahkeroinut! :)

Pitsisukka kirjoitti...

Monet ihanat sukat! Olet ollut ahkerana.